Harvempi ihminen pitäisi käärmettä lemmikkinä. Pelko ja kuvotus matelijoita kohtaan nousee aina käärmeistä puhuttaessa. Media ruokkii tarinoilla, joissa käärmeet ovat aiheuttaneet tuskallisen kuoleman jollekin henkilölle, tai elokuvissa on pääosissa jättikokoinen käärme, joka syö ihmisiä elävältä. Fobia käärmeitä kohtaan voi nousta myös kokemuksista mökkirannalta löytyneestä sihisevästä otuksesta, joka osoittautuikin myrkylliseksi selkäpuolen sahalaitakuvionsa perusteella. Pelon laatua voisi siis kuvailla pelon kohteen ja tulkitsimisen avulla.

   Suurelle osalle ihmisistä on siis mahdotonta kuvitella pitävänsä käärmettä omassa asunnossaan lemmikkinä. He eivät pysty edes kuvittelemaan, kuinka käärme voisi olla samanlainen lemmikki, kuin koirakin on. Joku ihminen taas ei missään nimessa ostaisi koiraa, vaan mielummin käärmeen. Käärmeet eivät kuitenkaan ole mitään vaarallisia ja kamalia terraarioeläimiä, joita voisi vain tuijotella lasin lävitse.

   Myös niilläkin eläimillä on omanlaisensa tunteet, jotka näkyvät samalla tavoin, kuin kissoista tai koirista. Innostumisen tai onnellisuuden merkit tosin näkyvät käärmeen liikkeistä ja teoista, enemminkin kuin eleistä. Esimerkiksi oma lemmikkini menee vesikuppiin rullalle aina innostuessaan jostakin uudesta asiasta. Käärmeenkin tunteet ja eleet voikin myös oppia samoin tavoin kuin muidenkin lemmikkien.

   Käärmeet ovat hitaampia ja hankalempia tottumaan uusiin ihmisiin. Omistajan vaihdos jopa kasvattajalta ostajalle voi olla pitempikin prosessi. Yleensä käärme tottuu uuteen omistajaan ja käsittelijään hiukan yli puolen vuoden jälkeen hankkimispäivästä. Siihen asti se vain kyyhöttää piilossa ja odottaa, että on yksin, jotta saisi liikkua edes hetken. Käärmeeseenkin voi siis tykästyä yhtälailla, kuin muihinkin lemmikkieläimiin.

Seikkailua, romantiikkaa ja huumoria. Tämä romanttinen komedia, Casanova, on nopeatempoinen ja piristävää katsottavaa talven synkkiin iltoihin. Tarina kertoo fiktionallisen tarinan 1700-luvulla eläneen Giacomo Casanova-nimisen  miehen naisseikkailuista. Tarina liikkuu Venetsian kauniissa ja tunnelmallisissa 1700-luvun maisemissa.

Casanovaa esittää Heath Ledger. Komea ja karismaattinen nuori mies on kuin aikansa pelimies, kepeäkenkäinen ja naisiin menevä nuori mies ei näytä löytävän todellista rakkautta millään hinnalla. Hän on inkvisition takaa-ajama ja tyhjätasku aateli, jonka persoonan Ledger toteuttaa melkein täydellisesti. Onnekseen nuorella aatelisella on ystävänään Venetsian doge, jonka avulla Casanova väistää suurimmat vaaransa, tuomioistuimen ja kirkonvihan. Vaikka nunnissa käyminen onkin hyvin yleistä tälle nuorelle miehelle. Viimein sankarimme löytää kaksi vaimoehdokasta; neitseellinen, mutta intohimoinen Victoria ja yllättävä feministineiti Francisca, jossa näyttäisi olevan haastetta omaperäisyytensä ja vahvan luonteensa takia.

Ongelmissa löytyy vielä Franciscan veli, Giovanni, joka on kuumeisesti rakastunut Victoriaan. Neliödraamaa kuormittaa vielä Papprizzio, Franciscalle luvattu laardipohatta, joka matkustaa Venetsiaan tapaamaan tulevaa morsianta. Casanova kuitenkin onnistuu pitämään hölmöltä vaikuttavan Papprizzio-pullukan erossa Franciscasta. Nyt on Casanovan aika esittää Papprizziota ja saada Franciscan sydän puolelleen. Kukaan ei silti huomaa, että pohatta onkin oikeasti Casanova, venetsian kuuluisin viettelijä. Loppuhuipentumassa koko viisikkodraama huipentuu ja kaikki selviää. Onnellinen loppu on siis luvassa.

Värikkäät miljööt ja rikkaiden ihmisten talot tuovat ilmettä vanhantyyliseen elokuvaan, jossa mahdollisuuksia näyttäisi olevan myös köyhälle aatelinuorukaiselle. Viisaudella ja nokkeluudella näyttäisi pärjäävän tapahtumasta kuin tapahtumasta. Positiivinen ja hehkeä tunnelma jää kuitenkin vaille vastakohtia. Tarinassa ei tapahdu pahemmin mitään vakavampaa, ja juoni jää siksi vähän tekaistuksi. Mollisointuja saa etsiä ja silti kädet jää tyhjiksi. Mutta tarvitsisiko jokainen leffa olla surullinen? Casanova ainakin piristää surullista sadepäivää varsin hyvin.

Jos historiamme aikaiset hienostoajat kiinnostavat komedian ja draaman täytteisenä niin tässä olisi hyvä leffa. Ensimmäisen näkökerran jälkeen ei tarinasta saa oikein selville mitään, sillä tapahtumia vähän väliä ja hahmoista saattaa mennä sekaisin. Jännitysleffaksi tästä ei ole eikä toimintaa löydä tuomioistuinta karkuun juoksemisesta sen enempää. Mielestäni kepeäksi komediaksi tämä kelpaa parhaiten, jos ei perinteinen amerikkalainen komedia  kuulu elokuvakokoelmaasi.

 5. Onko metsä menettänyt merkityksensä?

 

Ostaessamme uutta kirjaa kirjakaupassa, lukiessamme päivän lehteä tai valitessamme uusia huonekaluja emme pakolla ajattele niiden alkuperää. Missä maassa tuotteet on valmistettu ja minkä maalaista puuta siihen on käytetty. Pääasia näyttäisi vain olevan, että tavaraa saadaan ja nopeasti, tehotuotannolla ja ulkoistamalla yrityksiä. On pääasia, että puutavaraa saadaan ja sitä myydään, mahdollisimman tuottoisimmalla tavalla.

Entä sitten ne metsässä liikkuvat eläimet? Jos karhu tai susi käy liian läheiseksi ihmisasutuksen kanssa, se päätetään päiviltään nopeasti, miettimättä sitä enempää oliko ihminen asettunut sen alueelle vai oliko mokoma otus vain poikkeamassa ihmisten silmille. Syytämme eläimiä siitä, että ne tulevat liian lähelle ihmisasutusta, vaikka itse kaadamme niiden metsiä harvase päivä.

Aina asiat eivät tietenkään ole olleet näin. Joskus ihmiset pelkäsivät metsää, kunnioittivat "otsoa" ja vaalivat sitä. Metsän hengille oli pystytetty erilaisia pyhiä paikkoja miellyttääkseen suurempaa voimaa. Myös metsästysonnea manattiin erinlaisine kalliomaalauksineen. Nykyisin ihminen siirtynyt metsän tallaajasta metsän haltijaksi. Metsäpalstoja myydään ristiin rastiin ja käytetään mahdollisimman paljon hyväksi, jotta saisi aina vain enemmän ja enemmän rahaa.

Koskemattomia metsiä on enää jäljellä vain muutama. Ne niin kutsutut Aarnimetsät ovat täynnä vanhoja ja sammaltuneita puita. Pienet ja suojatut alueet ovat enää vain puolikas muisto siitä, minkälaisia kaikki Suomen metsät olivat silloin ennen. Nykyisin lähimetsässämme on vain pitkiä nuoria puita, joita ihminen on kasvattanut, kunnes tietty ikä tulee puilla täyteen ja ne kaadetaan ja kuoritaan tehtaisiin käsiteltäviksi. Tuntuu siltä, kuin metsät olisivat menettäneet entisen merkityksensä.

Enää emme pelkää metsien olentoja, sillä tiedämme, mitä lajeja siellä liikkuu. Ja niiden häiritsiessä meitä, voimme helposti kutsua paikalle metsästäjän, joka pitää eläinkannan kurissa. Otso ei ole enää pelko, vaan suloinen nallekarhu, jonka nirri katkeaa, jos se tekee yhdenkin turhan liikkeen kohti ihmistä. Puut eivät ole enää suoja, vaan rahansaannin takaava tuote, jonka kasvua ja hyvinvointia ohjaillaan eri menetelmin. 

Tottakai nykyisin voi löytää paikkoja, jotka on tarkoitettu virkistyskohteiksi, pienet metsäalueet, joihin on ujutettu kiemurteleva lenkkipolku, tai luontopuistot, joissa on erinlaisia retkipisteitä järjestetty retkeilijöiden levähtämispaikoiksi.

Mitä enemin ihminen ottaa itselleen haltuun, sitä suurempi vastuu hänelle kertyy. Kaadettu metsä elpyy hyvin hitaasti ja puut kasvavat pikkuhiljaa vuosikymmenien varrella. Kiertokulku jatkuu taas, kunnes tulee jälleen päivä, jolloin puut kaadetaan ja viedään tehtaisiin.

Kai tämän maailman tehtävä onkin muuttua ajan myötä, vaikka periaate pysyisikin samana. Metsä on aina ollut ihmisille ravinnonsaannin takaaja. Metsästimme ja marjastimme siellä ennen, ja nykyisin teemme aivan samaa syystä tai toisesta. Meidän metsät sentään voivat vielä hyvin, verrattuna sademetsiin. Sademetsät eivät olekaan yhtä uusiutuvaa kuin aluksi luultiin. Tällä sademetsien hakkuunopeudella, sekä  salametsästyksen laajuudella meillä ei ole enää jäljellä 'maapallon keuhkoiksi' kutsuttuja metsäalueita.

Punahilkan satumetsä on kaukana tämän ajan metsistä. Nykyisin suomalaismetsään eksyy vain kiinalainen marjanpoimija. Metsän pelottava otso saa surmansa metsästäjän haulikosta ja turhat puut kaadetaan tehtaisiin vietäväksi. Kai se vain kuuluu ihmisluontoon käyttää jokaikistä maan kolkkaa hyväkseen.

Tuksu taas vauhdissa. Nyt on sitten häät luvassa. Lappalaissyntyinen Arto Länsman on menossa Tuksun kanssa naimisiin. Ja paljonhan kaksikolla on ikäeroa?

Jotenkin on julkisuuden halun maku suussa, kun katselee Tuksun menneisyyden julkisuuspomppauksia. Ja kuunnellessa Maria-shown haastattelua, jossa Tuksu itse epäröi suhteensa kestävyyttä.

"Ensimmäisissä häissä on oltava valkoinen puku, mutta seuraavissa värillä ei ole niin väliä" - Tuksu itse hehkuttaa hääpuvustaan. Ei näytä ulkopuolisen katseella suhde kestävän kovin kauan. Mielestäni naimisiinmeno ei ole mikään leikinaihe, toisin sitä voi käyttää hyvin julkisuudensaantiin, varsinkin jos on sellainen seiskajulkkis, kuin Tuksu.

Kovin moni ei edes usko unelmaparin häiden onnistuvan. Jopa 91% MTV3.fi Tiihdeuutisten lukijoista olettaa, ettei häät tule onnistumaan. Loput 9% pitää kaksikkoa täydellisen unelmaparin symbooleina.

Aiheesta on tulossa tosi-tv sarja lähiaikoina. Tuksu menee naimisiin-nimellä julkaistava uutuussarja alkaa torstaina 3.3.2011 klo 20.00 tv5:llä. Jos pari vielä sarjan jälkeen edes yhdessä pysyy. Arto on harrastanut katoamistemppuja useamman kerran. Viimeeksi sulhanen katosi helmikuun alussa Tuksun ollessa keikalla Hesassa Kannelmäessä.

Jostain syystä tulee mieleen hyväksikäyttö. Että Arto käyttää Tuksua hyväkseen saadakseen kuuluisuutta ja huomiota medialta. Ennen Tuksun ja Arton romanssia tätä miestä ei edes tunnettu. Joka tapauksessa, häitä odotellessa alkaa mietityttämään sanonta "rakkautta ensisilmäyksellä" tai että rakkaus olisi todellista. Ehkä sekin on suhteellista, mutta saapahan nähdä kuinka kauan tämä suhde kestää.