5. Onko metsä menettänyt merkityksensä?

 

Ostaessamme uutta kirjaa kirjakaupassa, lukiessamme päivän lehteä tai valitessamme uusia huonekaluja emme pakolla ajattele niiden alkuperää. Missä maassa tuotteet on valmistettu ja minkä maalaista puuta siihen on käytetty. Pääasia näyttäisi vain olevan, että tavaraa saadaan ja nopeasti, tehotuotannolla ja ulkoistamalla yrityksiä. On pääasia, että puutavaraa saadaan ja sitä myydään, mahdollisimman tuottoisimmalla tavalla.

Entä sitten ne metsässä liikkuvat eläimet? Jos karhu tai susi käy liian läheiseksi ihmisasutuksen kanssa, se päätetään päiviltään nopeasti, miettimättä sitä enempää oliko ihminen asettunut sen alueelle vai oliko mokoma otus vain poikkeamassa ihmisten silmille. Syytämme eläimiä siitä, että ne tulevat liian lähelle ihmisasutusta, vaikka itse kaadamme niiden metsiä harvase päivä.

Aina asiat eivät tietenkään ole olleet näin. Joskus ihmiset pelkäsivät metsää, kunnioittivat "otsoa" ja vaalivat sitä. Metsän hengille oli pystytetty erilaisia pyhiä paikkoja miellyttääkseen suurempaa voimaa. Myös metsästysonnea manattiin erinlaisine kalliomaalauksineen. Nykyisin ihminen siirtynyt metsän tallaajasta metsän haltijaksi. Metsäpalstoja myydään ristiin rastiin ja käytetään mahdollisimman paljon hyväksi, jotta saisi aina vain enemmän ja enemmän rahaa.

Koskemattomia metsiä on enää jäljellä vain muutama. Ne niin kutsutut Aarnimetsät ovat täynnä vanhoja ja sammaltuneita puita. Pienet ja suojatut alueet ovat enää vain puolikas muisto siitä, minkälaisia kaikki Suomen metsät olivat silloin ennen. Nykyisin lähimetsässämme on vain pitkiä nuoria puita, joita ihminen on kasvattanut, kunnes tietty ikä tulee puilla täyteen ja ne kaadetaan ja kuoritaan tehtaisiin käsiteltäviksi. Tuntuu siltä, kuin metsät olisivat menettäneet entisen merkityksensä.

Enää emme pelkää metsien olentoja, sillä tiedämme, mitä lajeja siellä liikkuu. Ja niiden häiritsiessä meitä, voimme helposti kutsua paikalle metsästäjän, joka pitää eläinkannan kurissa. Otso ei ole enää pelko, vaan suloinen nallekarhu, jonka nirri katkeaa, jos se tekee yhdenkin turhan liikkeen kohti ihmistä. Puut eivät ole enää suoja, vaan rahansaannin takaava tuote, jonka kasvua ja hyvinvointia ohjaillaan eri menetelmin. 

Tottakai nykyisin voi löytää paikkoja, jotka on tarkoitettu virkistyskohteiksi, pienet metsäalueet, joihin on ujutettu kiemurteleva lenkkipolku, tai luontopuistot, joissa on erinlaisia retkipisteitä järjestetty retkeilijöiden levähtämispaikoiksi.

Mitä enemin ihminen ottaa itselleen haltuun, sitä suurempi vastuu hänelle kertyy. Kaadettu metsä elpyy hyvin hitaasti ja puut kasvavat pikkuhiljaa vuosikymmenien varrella. Kiertokulku jatkuu taas, kunnes tulee jälleen päivä, jolloin puut kaadetaan ja viedään tehtaisiin.

Kai tämän maailman tehtävä onkin muuttua ajan myötä, vaikka periaate pysyisikin samana. Metsä on aina ollut ihmisille ravinnonsaannin takaaja. Metsästimme ja marjastimme siellä ennen, ja nykyisin teemme aivan samaa syystä tai toisesta. Meidän metsät sentään voivat vielä hyvin, verrattuna sademetsiin. Sademetsät eivät olekaan yhtä uusiutuvaa kuin aluksi luultiin. Tällä sademetsien hakkuunopeudella, sekä  salametsästyksen laajuudella meillä ei ole enää jäljellä 'maapallon keuhkoiksi' kutsuttuja metsäalueita.

Punahilkan satumetsä on kaukana tämän ajan metsistä. Nykyisin suomalaismetsään eksyy vain kiinalainen marjanpoimija. Metsän pelottava otso saa surmansa metsästäjän haulikosta ja turhat puut kaadetaan tehtaisiin vietäväksi. Kai se vain kuuluu ihmisluontoon käyttää jokaikistä maan kolkkaa hyväkseen.